Ekokylästä ja sen toiminnasta meille kertoo festivaaliaktiivi, Kurjen ekokylän asukas Satu Mattila näin:
Kymmenen vuoden etsikkoaika päättyi vihdoin vuonna 2011 ja ostimme paikan Vesilahdelta neljän perheen kesken ja perustimme Kurjen tila oy:n. Kurjen ekokyläyhdistys ry on perustettu 2013.
Yhteisessä omistuksessa on yhteistalo Mankeli, sauna ja Saunatupa, navetta ja muita pihapiirin vanhoja rakennuksia. Tilalla oli ostohetkellä yksi asuinkäyttöön sopiva talo. Lisäksi perheet ovat rakentaneet talonsa samaan pihapiiriin. Saimme 4 rakennuspaikkaa, joista jokaiseen saa rakentaa katoksella toisiinsa liitettävät talot, paritalot. Tänä kesänä alkaa viimeisen paritalon puolikkaan rakentaminen. Kylässämme asuu vakituisesti noin 20 aikuista ja 10 lasta. Lisäksi European Solidarity Corps ohjelman kautta tulevat eurooppalaiset vapaaehtoistyöntekijät. Tänä vuonna meillä on 9 kuukauden ajan 5 nuorta aikuista.
Kurjen tila oy omistaa 18 hehtaaria, joista 16 on peltoa ja 2 rakennusten muodostamaa pihapiiriä. Pellot on vuokralla vesilahtelaisella luomuviljelijällä.
Toimintaa Kurjella
Kurjen ekokyläyhdistykseen kuuluu kylässä ja sen ulkopuolella asuvia maaseudun elävöittämisestä kiinnostuneita ihmisiä. Yhdistys järjestää erilaisia tapahtumia; koulutuksia, teatteria, avoimia ovia kesäkahvilan yhteydessä. Jäsenillä on mahdollisuus vuokrata pieni palsta omatarve viljelyä varten. Otamme vierailjoita vastaan ja yritämme muutenkin tuoda matalalla kynnyksellä mahdollisuuksia tutustua ekokylään.
Kysyimme Sadulta ”millainen on suhteenne permakulttuuriin ja mikä siinä teitä kiinnostaa?” Satu vastasi näin: ”Varmaan saisit eri vastauksen jokaiselta kyläläiseltä, mutta tässä kootusti omia mielipiteitäni ja oletuksia muiden ajatuksista: Vaatimattomuus, yksinkertaisuus, luovuus, kauneus, monipuolisuus. Kokonaisvaltainen kestävyys. Yhteisönä ja yhdistyksenä olemme alkutaipaleella permakulttuurin parissa, mutta yksilöiltä löytyy eritasoista perehtyneisyyttä asiaan.
Eurooppa lähellä
Olemme pyörittäneet EU-rahoitteisia vapaaehtoisprojekteja vuodesta 2013. Ensi nimi oli European Voluntary service ja nyt European Solidarity Corps. Vuodesta riippuen olemme saaneet rahoituksen viidelle tai kuudelle vapaaehtoiselle, 5-12 kuukauden jaksolle. Pyrimme löytämään miehiä ja naisia, 18-30 vuotiaita mahdollisimman laajalla ikähaarukalla ja eri puolilta Eurooppaa. Mitään ennakkotieto tai -taitovaatimuksia ei ole. Ainoastaan kiinnostus kestävään elämäntapaan ja valmius sitoutua asumaan ekokylässä, ryhmän kesken, melko alkeellisissa oloissa suomalaisella maaseudulla.
Vapaaehtoiset osallistuvat kaikkeen yhdistyksen toimintaan. Yhteistyötä ollaan tehty mm Vesilahden kunnan, nuorisotoimen, koulun ja terveyskeskuksen kanssa sekä paikallisen MLL:n ja partion ja Pirkanmaan Luonnonsuojeluliiton kanssa. Lisäksi vierailuja Lempäälän ja Tampereen kouluissa. Tarkoituksena kansainvälisyyden, solidaarisuuden ja kestävien elämäntapojen edistäminen.
Terveisenne festariväelle?
Tervetuloa liittyä jäseneksi, jos yhdessä touhuaminen ja maaseudun elävänä pitäminen kiinnostaa! Uusia yhteistyökumppaneita mahtuu lisää myös.
Ota yhteyttä sivujen www.kurkiecovillage.fi kautta!
Kiitos haastattelusta, Satu!
Saapuminen festareille
Yritä käyttää joukkoliikennettä ja kimppakyytejä, ilmeisistä syistä ja myös koska parkkipaikkoja on rajoitetusti!
Pyrimme järjestämään noutoja Lempäälän juna-asemalta ja Vesilahden paikallisbussin pääteasemalta sekä kimppakyytejä eri puolilta maata, joten muista käydä usein kurkkaamassa nettisivuiltamme ja sosiaalisessa mediassa näitä tietoja!
Junalla:
Saavu junalla Lempäälään – katso aikataulut vr.fi:stä
Huomaa, että kaikki junat eivät pysähdy Lempäälässä, vaan saatat joutua ensin menemään Tampereelle ja sitten joko junalla takaisin Lempäälään TAI vout nousta bussiin nro 55 Tampereen linja-autoasemalla.
Lempäälässä on kahden minuutin kävelymatka Lemponkadun bussipysäkille, josta pääsee bussilla 55 Vesilahteen (katso aikataulut https://reittiopas.tampere.fi/linjat/tampere:55/, tällä hetkellä bussi kulkee tunnin välein)
Jää pois pääteasemalla Vesilahti (Vesilahden terveysasemaa vastapäätä). Sieltä on matkaa tapahtumapaikalle 2,5 km – jatka vain samaan suuntaan jalkapatikassa, kunnes saavut perille!
Bussilla:
Kaukobusseilla saavut Lempäälään ja kuljet paikallisbussilla Vesilahteen, ks. bussiin 55 tiedot kohdasta Junalla.
Linja-autot Helsingistä ja Turusta:
Onnibus, https://www.onnibus.com : C3 Helsingistä, C9 Turusta
Muut bussit: katso https://www.matkahuolto.fi/
Lahdesta ja Pohjois-Suomesta päin saavut Tampereen kautta: voit joko nousta 55:een suoraan Tampereella tai mennä muilla busseilla Lempäälään ja nousta 55:een vasta siellä.
Autolla:
Osoite navigaattoriasi/karttasovellustasi varten: Rautiala 17, 37470 Vesilahti
Sijainti: 61.303259, 23.572761
Huomaa, että pysäköinti voi olla hieman kauempana. Paikan päällä on liikenteenohjausta, joka ohjaa sinut sopivalle pysäköintipaikalle.
Yritä käyttää joukkoliikennettä ja kimppakyytejä, sillä parkkipaikkoja on rajoitetusti!
Pyrimme järjestämään noutoja Lempäälän juna-asemalta ja Vesilahden paikallisbussin pääteasemalta sekä kimppakyytejä eri puolilta maata, joten muista käydä usein kurkkaamassa nettisivuiltamme ja sosiaalisessa mediassa näitä tietoja!